fbpx

Kuinka Heini löysi hyvinvoinnin, energian ja pudotti yli 17 kg Keto Kickstartin avulla

Heinin rento ja nautinnollinen 17 kilon painonpudotusmatka Keto Kickstartin avulla!


Keto Kickstart-valmennus on antanut Heinille avaimet menestymiseen omalla hyvinvoinnillisella matkallansa. Heinin tarina on meistä monelle niin kovin tuttu jojoiluineen ja on-off-kuureineen. Paino on vaihdellut paljon vuosien saatossa. Itsenäisesti toteutettu ketogeeninen ruokavalio antoi hyviä viitteitä, mutta pitkäaikaisuutta ja pysyvyyttä toivottuihin muutoksiin sekään ei vielä tuonut.


Heini lähti mukaan Keto Kickstart-valmennukseen toukokuussa 2018. Siitä lähtien homma on sujunut oikeastaan kuin tanssi. Heini on todennut valmennuksen ohjeet oivallisiksi ja erittäin tarpeellisiksi, jotta omaa ketogeenista matkaa tulee toteutettua oikein, terveellisesti ja turvallisesti. Heinin rento ja stressitön tapa ravita kehoa nautinnollisesti ja monipuolisesti on kaikessa helppoudessaan tuonut huipputuloksia. Ei ainoastaan se, että paino on pudonnut 17 kilon verran vaan myös se, että keho on tiivistynyt ja muokkautunut ihanteelliseen suuntaan. Hieman huvittuneena Heini toteaa myös, että ei ole joutunut luopumaan elämässään mistään muusta paitsi: pahasta olosta, turvotuksesta, mahavaivoista, kiloista ja senteistä jne.


Heini kannustaa mielellään muitakin mukaan Keto Kickstart-valmennukseen, sillä Heini on kokenut sekä valmentajien ja koko Keto Kickstart-perheen tuen ja kannustuksen, todella tärkeäksi luodessaan itselleen monien mahdollisuuksien mukavaa Kickstart-elämäntapaa!

Liity Heinin ja tuhansien muiden joukkoon tästä: https://www.kickstart.fi/tuote/keto-kickstart/

Jaa tämä julkaisu somessa

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on email

LUE LISÄÄ BLOGISTA

kuusenkerkkiä metsästä
Reseptit

Näin valmistat kuusenkerkkäsiirappia

Kuusenkerkkäsiirappi on erinomainen yskänlääke ja todella maukas jälkiruokakastike. Kuusenkerkkäsiirappi sopii myös makeaksi mausteeksi moniin pääruokiin. Kokeile esim. padoissa, juuresten tai

Lue lisää »

Ilmaisia työkaluja rasvanpolton aloittamiseen

Hyvinvointivalmentaja Anni Sirviö opastaa sinut näiden vinkkien avulla turvallisesti alkuun!.

Ilmainen E-kirja

Lataa ilmainen e-kirja, joka sisältää herkullisia reseptejä ja vinkkejä ketogeeniseen ruokavalioon.

Webinaari rasvanpolttoon

Tule kuuntelemaan ilmainen webinaari, joka tarjoaa vinkkejä tehokkaaseen rasvanpolttoon.

Soveltuuko keto minulle?

Tämä video käy läpi ketogeenisen ruokavalion "vaikutuksia" ja antaa uusia näkemyksiä ruokavalioon.

Oletko valmis aloittamaan kickstart matkasi?

Aloita valitsemalla sinulle sopiva valmennus